Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hymyilevä hammaspeikko

Hammaspeikko on monelle tuttu hahmo lapsuudesta.
Pelote, millä saatiin suostuteltua hampaiden pesuun.
Vaan oletko koskaan miettinyt, miltä peikko oikeastaan näyttää?


Hampaaseen käytin ohjetta täältä 
Pääsin pohtimaan asiaa, kun Vuoden hahmo -äänestyksestä lahjakortin voittanut toivoi hammas aiheista hahmoa. 

Tehtävä vaatikin suunnittelua, sillä hammaspeikosta ei juurikaan löydy valmiita hahmotelmia. 

Oma ensimmäinen ajatukseni oli musta, bakteerimainen möykky. Siltä pohjalta oli vaikea lähteä rakentamaan söpöä ja hyväntahtoista hahmoa. :D


Eräänlaisena inspiraationa
toimi Hugo -peikko

Siispä käytin lukiossa oppimaani kikkaa: jos et ymmärrä, pilko käsitteet. Näin jäljelle jäivät "hammas" ja "peikko". Minkä pohjalta oli jo huomattavasti helpompi lähteä luomaan! 

Tämä hammaspeikko ei ole ollenkaan paha tai pelottava. Hän pitää hyvää huolta hammaskaveristaan, muistuttaen esimerkillään sinua toimimaan samoin. ;) 

Valkeaa vappua! - ainakin sää on mitä vappuisin. :D

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Lämpö nousee!


Kesä lähestyy ja sen mukana uusi, jännittävä Superpesis kausi!
Osaltani tämä tarkoittaa mustakeltaisia sävyjä ja toistuvaa vaeltamista Kouvolaan, Koplan eli Kouvolan Pallonlyöjien kotikentän laidalle.
Vaarini oli kova pesäpallofani, mikä periytyi isälleni, joka on puolestaan opettanut kansallislajimme hienouksia minulle. Ja satavarmasti vakkaripaikat KSS Energia areenalla pysyvät miehitettynä tänäkin kesänä. :)


Veikeä Mangusti maskotti ilmestyi kentän laidalle vipeltämään ja kannustamaan, muutama kesä sitten. Ja kuten arvata saattaa, suurin piirtein siitä hetkestä lähtien olen suunnitellut hahmon virkkaamista. :D Pulma oli kuitenkin siinä, miten saisin Mangustin veijarimaisen virneen toteutettua. Muutama kesä siinä vierähti, mutta nyt ovat virkkaustaidot kehittyneet sen verran, että löytyi ongelmaan ratkaisu ja viimein oli Mangustin aika syntyä!



Lienee sanomattakin selvää, että suosittelen kaikkia suuntaamaan tänä kesänä KSS Energia areenalle, nauttimaan Suomen viihdyttävimmästä pesiksestä ja tutkailemaan mitä kikkoja (tai lakua tai donitseja) Mangustilla on hihassaan tällä kaudella. :D

Nähdään katsomossa! ;)