Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Hahmovuosi 2013 -äänestys

Riemukasta vuodenvaihdetta tyypit!

Blogi on suureksi hämmästyksekseni kerännyt kahdessa kuukaudessa lähes 1500 katselukertaa!

Kiitos siis kaikille harhaklikkauksille ja oikeillekin kävijöille, toivottavasti olette viihtyneet. :) Ja vinkatkaa ihmeessä kaverille kans!

Hahmovuosi 2013

Vuoden vaihtuessa uuteen on kai perinteisesti tapana summata hieman taakse jäävää vuotta, enkä tee poikkeusta siinä minäkään.

Olen myös alkanut epäillä että täällä käy joku muukin kuin äitini, Jarvis ja Hupi, (joku voisi postauksista luulla etten mä muita ihmisiä tunnekaan...) joten on tullut aika selvittää teidänkin mielipiteitänne!

Ei paha.

Siispä kysymys kuuluu:
Kuka vuoden 2013 hahmoista on suosikkisi?
Myös perustelut ovat tervetulleita. ;)

Muistutuksena ehdokkaat (kuvanmukaisessa järjestyksessä):
1. Pingviininpoikanen
2. Tonttutyttö Siru
3. Tonttuvanhus Viljami
4. Pertsa -orava
5. Leiju -Keiju
6. Oliver -tonttu
7. Mäyrä
8. Myyrä
9. Vaaleanpunainen virtahepo
10. Grinch

Olisin laittanut hienon kyselypalkin tohon sivulle, mutta se ei nyt oikein onnistunut joten tehdään sitten hankalamman kautta. :P Voit äänestää jättämällä kommentin alle tai mikäli saavuit tänne facebook-linkkini kautta niin sitäkin väylää sopii hyödyntää.

Se keneltä löytyy muita yhteystietoja tai keinoja asiansa ilmaisemiseen olkoot vapaita toimimaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Tärkeintä on että ÄÄNESTÄT!

Äänestysaikaa on viikko, päättyen loppiaiseen (6.1.), minkä jälkeen paljastan tulokset sekä henkilökohtaisen top 3 listani.

Tämän postauksen myötä toivotan mitä mahtavinta vuotta 2014 sinulle! :)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kaukametsän sankareita, osa 1

Joulupyhinä (kenties internetin teknisten ongelmien myötävaikutuksella) sai operaatio Kaukametsän sankarit iloisesti alkunsa peräti kahden hahmon voimin! 
 
Mäyrä
 

Luonteeltaan rauhallinen mäyrävanhus oli leppoisaa virkattavaa.
Se on myös sankareista suurikokoisin, mutta luovuin melko pian ajatuksesta toteuttaa hahmot keskenään oikeissa mittasuhteissa.
Kunhan nyt sinnepäin. ;)

 

Myyrä
 

Myyrä on hieman reppana joutuessaan kulkemaan maanpinnan yläpuolella.
Siksi hän taittaakin matkaa Mäyrän selässä.


Myyrä oli ihanan helppo ja nopea toteuttaa! Mukavaa vaihtelua kun ei tarvinnut tuskastella yksityiskohtien kanssa. :D


 




P.s. Tosi "kivaa" kuvata 29. päivä joulukuuta ulkona kun ei häikäse aurinko eikä lumi...

torstai 26. joulukuuta 2013

Pieni, raidallineeeeeeeen!

Siperianmaaorava PERTTI
 

Tai tuttavallisemmin Pertsa, oli Jarvaperheen rakastettu lemmikki jolta ei asennetta puuttunut!
Vielä nytkin Jarvalassa vieraillessa tulee vaistomaisesti katsottua kahdesti mihin istuu tai astuu, ettei vaan vahingossa liiskaisi tätä vipeltäjää...

Joulun kunniaksi toteutin jo aiemmin mielessäni kyteneen ja Jarviksen haaveissa kajastelleen idean ja virkkasin Jarvakuusen alle pakettiin tämän söpöläisen!

Ja sitten lopputulokseen. Pakko sanoa että se saa ainakin itseni hymyilemään!



Silmät aiheuttivat jälleen pientä pohdintaa, mutta lopulta päädyin puuhelmeen, jonka halkaisin ja väritin mustaksi sekä liimasin paikalleen vanhalla kunnon Eri keeperillä!

 
 
Osallistuin tällä työllä myös Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus -blogien Silmukan ytimestä haasteeseen, jossa joulukuun aiheena oli joululahja. :)
 


tiistai 24. joulukuuta 2013

Merry Grinchmas everybody!

Ei niin yrmeä jouluvaras

Aivan oikein!

Keskeneräisten hahmojen korista poimimani hahmo oli Grinch!

Yksi niistä "must see joka joulu" -leffoista. Siinä missä Joulupukki ja noitarumpu, Petteri Punakuono sekä lapsena suuresti inhoamani Lumiukkokin...

Anyways, perinteitä tulee noudattaa! :D


"Maybe Christmas," he thought, "doesn't come from a store.
Maybe Christmas... perhaps... means a little bit more."



Hyvää ja rauhallista joulua! :)

Muistakaa syödä liikaa ja vältellä riisipuuroa.

Niin ja tietysti:
I know I will!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Operaatio Kaukametsän sankarit!

Koska ennen jouluaattoa ei ole uusia hahmoja ilmestymässä, käytän tilaisuutta hyväkseni ja alustan hieman tekeillä olevaa projektiani...


Kaukametsän pakolaiset
(The Animals of Farthing Wood) on vanha kunnon ysäripiirretty ja ainakin meikäläisten ehdoton lapsuuden suosikki! (no niiden Muumien ohella tietysti...)

Kerrottakoon tietämättömille moukille sarjan pointti lyhyesti:
Joukko eläimiä joutuu pakenemaan kotoaan Kaukametsästä, ihmisten saapuessa koneineen tuhoamaan sen. Sarjan ensimmäinen (ja ainoa oikea) tuotantokausi kertoo eläinten actionrikkaasta matkasta turvaan luonnonsuojelualeelle, Valkopeuran puistoon.

2. ja 3. tuotantokausi kertovat eläinten elämästä puistossa, joka ei ole täysin ongelmatonta sekään.


Sarja löytyy myös suomeksi dubattuna YouTubesta 



Sarja perustuu englantilaisen Colin Dannin kahdeksanosaiseen kirjasarjaan, joista valitettavasti vain ensimmäinen osa on suomennettu.

Piirrossarja on kirjoille uskollinen eikä siinä tapahtuvia raakojakaan kuolemia ole kaunisteltu.

Hahmoista Kyy, Pöllö, Tuulihaukka ja Kärppä muutettiin kuitenkin sarjaan naaraiksi, jotta päähenkilöissä olisi yhtä paljon molempia sukupuolia.



Pitkäaikainen haaveeni on ollut toteuttaa, jos ei nyt koko possea, niin ainakin sarjan tärkeimmät hahmot. 

Joten ei tässä kai muuta kuin:
Let the operaatio Kaukametsän sankarit begin!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Jotain ihan muuta

Pikku apulainen
(kuva saattaa sisältää Petri Tammisen piilomainontaa)

Oh Mai...ley Cyrus* sentään!

Tässä on muutama ilta vierähtänyt aivan toisenlaisen projektin parissa. Innostuin nimittäin pitkästä aikaa kokeilemaan neulomista!
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni pikku apinaiselle jonkin vaatekappaleen. Ajattelin lähinnä pipoa tai kaulahuivia. 
Jokin mystisistä äänistä pääni sisällä kehoitti kuitenkin tekemään hupparin. Eikä mitä tahansa hupparia, vaan official Kauhee Pahis -univormun minikoossa!

Siis nyt me mätsätään siis!

Teddy!

Lopputulokseen olen ihan kohtuu tyytyväinen, kun ottaa huomioon miten vähän sitä on ylipäätään tullut kahdella puikolla sohittua. Olen kuitenkin helpottunut voidessani palata takaisin tutun ja turvallisen virkkuukoukun pariin!

Huppu sisältä harmaa











Malttakaahan olla kilttejä vielä muutama viikko. ;)

Cheers!

*Sanonpa vain, ennen kuin kukaan (Hupi) ehtii huomauttaa, että kirjoitin Miley Cyrusin väärin koska HUUMORI!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulu se tulla jollottaa

Kerrassaan iloista joulukuuta arvoisat blogini kurkkijat!

Mikäli havaitsit jonkin blogissa muuttuneen, ei sinun tarvitse varata aikaa optikolle. Nimittäin Jarvis oli yllättäen taiteillut minulle uuden bannerin! Suuri kiitos siitä. :)

Jouluun liittyy aina salaisuuksia, eikä kaikkia sovi tietenkään paljastaa etukäteen, mutta yhden ajattelin nyt jakaa kanssanne.

Keskeneräisten hahmojen kori

Mulla on meinaan hyllyllä sellainen mystinen asia kuin keskeneräisten hahmojen kori. Sinne päätyvät kaikki työt joita tehdessä motivaatio vain syystä tai toisesta lopahtaa. Osa on kokeiluja hahmoihin jotka päädyinkin toteuttamaan eri tavalla, mutta osa on siellä ihan rehellisesti laiskuuttani.
Nyt ajattelin ryhdistäytyä ja poimin sieltä yhden viime jouluisista projekteistani ja teen sen valmiiksi! Lupaan, että kyseinen hahmo tulee toivottamaan sinulle hyvää joulua 23 päivän kuluttua.


Ja ei kun toimeen!

Sitä odotellessa voit vaikkapa seurata Jarviksen joulukalenteria!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

In memoriam: Topi


TOPI (23.7.2003 - 6.10.2011)





















Jos Bella oli kokonaisuutena onnistunein työni tähänastisista, niin meidän pikku Topi onnistui takaapäin täydellisesti! Naamasta ei sitten puhutakaan... :D Mutta toi niska! Ahh, ihan kuin Tane ite istuis ikkunalaudalla katselemassa maailman menoa.
Voih. Ikävä on sitä matkapahoinvoivaa, mielenosoituksellisesti sänkyyn pissaavaa ja yötä päivää täyttäkurkkua komentavaa kiusankappaletta! <3 Käytöshäiriöistään huolimatta Tanu oli meille kaikille todella rakas (mikä näkyy hyvin lempinimien määrässä) Luopuminen oli surullista. :(
Tulemme kuitenkin muistelemaan häntä vielä usein, mistä hän pitää huolen itsekin: herran karvoja löytyy tavaroistani vieläkin, jopa Jyväskylästä, vaikka hän on ollut poissa luotamme jo muutaman vuoden.

Tämän version rakkaasta pikku tiikeristämme sai joululahjaksi äitini. 

Viiksiä joka lähtöön


Pientä pohdintaa aiheutti viiksien toteutus. Halusin niistä aidommat kuin vain tavalliset langanpätkät.
Isä sitten keksikin etsiä tallista vanhoja hevosen jouhia, jotka toimivatkin erinomaisesti!



13.3.2015: Tane sai uuden ilmeen. Katso kuvat!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ei Muumitaloa lukita yöksi

"Mennään Nipsuu kattoo, mitä sille kuuluu?" 
- minä 4 v. tahdoin katsoa muumeja. 

Tunnustan katsoneeni eräänä viikonloppuaamuna tv:stä lastenohjemia. Se oli Virhe isolla Veellä, sillä ne olivat todella surkeita! Miten näistä nykylapsista voi ikinä kasvaa yhtä fiksuja ja filmaattisia muka-aikuisia kuin meistä, jos niille ei näytetä edes kunnon lastenohjelmia?! Pelastus tuli kuitenkin lopussa näytetyn muumijakson muodossa. Ehkä minun ei tarvitsekaan menettää uskoani koko ihmiskuntaan ihan vielä... 

Kuulun siihen ikäpolveen joka on kasvanut muumien kanssa. Olemme aina valmiita siteeraamaan suosikkihahmojamme tai, kuten allekirjoittanut, kiusaamaan kavereitamme heidän mörkötraumoistaan. (kaikella rakkaudella, totta kai) :))) Muumit ovat osa elämänfilosofiaamme ja tulemme aivopesemään omatkin lapsemme pitämään niistä, halusivat he sitä tai eivät. 

Sniff <3

NIPSU

Nähtyäni tuona aamuna muumijakson aivan liian pitkästä aikaa, tartuin välittömästi tietokoneeseen ja menin tietysti YouTubeen katsomaan niitä lisää, mutta myös Googleen selvittämään oliko kukaan tehnyt amigurumiversiota rakkauden kohteestani Nipsusta. Löysin kuin löysinkin yhden kuvan, jonka pohjalta sitten toteutin oman näkemykseni Det lilla djuretista. (joksi Nipsua ensimmäisissä ruotsinkielisissä muumikirjoissa kutsuttiin ennen nimeä Sniff) Kyllä, se ON se tärkeä tieto kaikille! 

Suurin ongelma hahmoa tehdessä taisi olla oikean värisen langan loppuminen dramaattisesti kesken toisen käden virkkaamisen. Onneksi olin kuitenkin Kouvolassa ja pääsin seuraavana päivänä piipahtamaan Novitan tehtaanmyymälässä. Ei jäänyt Nipsu käsipuoleksi! Tämän hahmon kohdalla mulla oli alusta asti tosi itsevarma olo ja mä yksinkertaisesti tiesin että se tulee onnistumaan. Ei paha.



MUUMIPAPPA
"Kautta häntäni!"

Minun on aina vaikea keksiä veljelleni mitään lahjaa. Hän on vaikean kehitysvammaisuutensa vuoksi minulle "pieni isoveli" ja tiedän ettei hän ymmärrä turhien härpäkkeiden päälle. (Ominaisuus, jota voisi itse kultakin löytyä mielestäni enemmän.) Siksi jos en nyt jotain aivan erityistä keksi, olen ennemmin antamatta mitään. Viime jouluna tahdoin kuitenkin antaa lohduksi jotakin, sillä edellinen vuosi oli hänelle kaikkiaan todella vaikea.

Päädyin muumeihin, koska sen hahmot ovat veljellenikin tuttuja ja todellinen kestosuosikki! En tiedä onko hänellä suoranaisesti omaa suosikkihahmoa, mutta päädyin muumipappaan, sillä muistin jonkun tehneen hänelle oman muumipapan hatun, kun olimme pieniä.

Olin kuitenkin jo virkkaamassa lahjaa sekä äidilleni että Hupille (näistä myöhemmin lisää), joten Papan kanssa tuli todella kiire! Taisin aloittaa tekemään sitä bussissa kun olin jo matkalla kotiin joulunviettoon. Tahdoin sen olevan yllätys myös äidilleni (epäilin hänen ilahtuvan siitä jopa enemmän kuin lahjan saaja itse), joten tein sitä salakavalasti mm. kunnan kirjastossa sekä vaatehuoneessa. :D Kävelykepin jätin suosiolla tekemättä, sillä a) uskoin ettei se veljeni käsittelyssä kestäisi paikallaan kauaa ja b) ei minulla ollut aikaa sen toteuttamiseen muutenkaan. Häntäkin oli tupsuineen hieman riski, sillä tiesin sen tulevan pureskelluksi melko pian, mutta täytyyhän nyt muumilla häntä olla!

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen kun ottaa huomioon millaista haipakkaa sen tekeminen oli alusta asti. :D

Tuttuja sankareita


Tämä parivaljakko muutti somistamaan isäni takanreunusta. Lahjan valmistuminen jäi tosin melkoisen viimetippaan syntymäpäivän lähestyessä maantiekiitäjän vauhdilla. Snoopy oli kyllä valmiina jo hyvissä ajoin, mutta aivan viime hetkillä päätin tekaista sille vielä kaveriksi Kaustisen. Onneksi lahjan antamisen kanssa ei ollut niin päivän päälle ja ajatushan se tärkeintä on, vai kuinka? ;) Googlasin kuvia muiden tekemistä versioista ja valitsin sieltä miellyttävimmät malliksi. Niiden pohjalta syntyi kuvan mukainen lopputulos. 


Ja tässä puolestaan kiistaton klassikko pleikkari 1:en valtakaudelta: Crash Bandicoot! Tarvitseeko sitä muuta enää sanoa? Yritin etsiä netistä amigurumi-malleja tähänkin, tuloksetta. Eipä siis auttanut kuin soveltaa itse!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Söpö, söpömpi, amigurumi!



Pingviininpoikanen ja aamuvarhaisen aurinko

Tämän pingviininpoikasen tekemiseen käytin Novitan Rose-mohairlankaa (paitsi harmaa, jota en löytänyt) minkä ansiosta pikkuisesta tuli hieman "pörröisempi". Ohje löytyy Brigitte Readin kirjasta: Supersuloiset maskotit. Pieni varoituksen sana kuitenkin kirjaan liittyen: siinä tosiaan on nimensä mukaisesti paljon SUPERsuloisia malleja virkattavaksi! :D Itselläni niiden toteuttaminen kaatui kuitenkin sopivien silmien puutteeseen. Ne kun ovat söpöydessä aika merkittävässä roolissa. Lainasin kirjan kirjastosta (mikä ei ollut ihan helppo juttu, sillä moni muukin on ilmeisesti löytänyt sen ihanuuden...) Aion kuitenkin vielä metsästää kyseisen kirjan omaan hyllyyni ja saada loputkin hahmot sulostuttamaan elämääni. :P
Kuva on otettu kiireessä ja Nokialaadulla eräänä keväisenä aamuna, ERITTÄIN varhaisena aamuna, ennen ruotsin kielioppiluennolle lähtöä. (grammatik <3) Olin saanut sen valmiiksi edellisenä yönä (minkä minä sille voin että  ihmisen tuotteliain aika alkaa vasta klo 22 jälkeen!) ja pakkohan se oli saada ikuistettua heti kun mahdollista.


Onko se virtahepo vai onko se muumi?
Hahaha! Anteeksi, mutta pakko vähän nauraa meikäläisen virtahevon virkkausoperaatiolle. :D Ei meinaan menny taas ihan niinku Strömsössä. Ohje löytyy jo useammin mainitusta Mia Bengtssonin kirjasta Amigurumi - Virkkaa uusia iloisia maskotteja. Eikä siinä vielä mitään, ohje on hyvä ja virtahevot söpöjä. Hommaa niissä sen sijaan riittää! Kahdesti luovutin: ensimmäisellä kerralla jalkojen kohdalla, kun totesin että vartalo oli liian epämuodostunut ja tuntui turhalta jatkaa, toisella kerralla vauhti hyytyi heti alkuunsa. Tästä mallista tulee todella kookas, joten kolmannella kerralla siirryin suosiolla ohuempaan lankaan ja TADAA: sininen hippo valmistui!! Aloitin sen ollessani työharjoittelussa koulun kirjastossa. Uskokaa tai älkää, siellä oli luppoaikaa. Se oli melko tuottelias syksy se. :D Viime kesänä yllätin itseni ja sain sille aikaiseksi vielä hempeän vaaleanpunaisen kaverin. Aww!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kehitystä?

Laama 1
Laama 2

Tämä kuvapari on lohdullista katsottavaa! Ainakin jonkinlaista kehitystä havaittavissa. :P Laama 1 on toinen valmistamani hahmo ja sen ohje löytyy samasta kirjasta kuin siilin. (Amigurumi - virkkaa uusia iloisia maskotteja) Laama 2 taisi puolestaan olla viimeisiä vuoden 2011 aikaansaannoksia. Se on tehty ohuemmasta langasta (Novitan minikerät) ja on siksi selvästi lajitoveriaan pienempi. Älkääkä vaan kysykö miksi sillä on "viitta"... Se vain tuntui tarvitsevan vielä jotain lisää. Ja sitäpaitsi täytyyhän nyt superlaamalla olla arvoisensa kuteet, vai kuinka?


Tämä virnuilija puolestaan oli ensimmäinen puhtaasti fiilispohjalta tehty hahmo. Ilman ohjeita tai minkäänlaista ennakkosuunnittelua. Silloin oli oranssi fiilis - ja tämä siitä seurasi! Kuvatakseni yhdellä sanalla: random.

Alku, ja miten siihen päädyttiin

Porsiili

Lokakuu 2011:

Onko se siili vai onko se porsas? - Harva tietää.
Joku nokkelista ystävistäni (Hupi?) keksi ratkaista ongelman antamalla sille nimeksi Porsiili. That's what friends are for, right? :P

Mitä itse tekeleeseen tulee, niin onhan se ruma kuin lähi-Siwa ennen remonttia, mutta ensimmäinen meikäläisen valmistama hahmo joka tapauksessa!
WUHUU, sitä ylpeyden määrää!
Ja melkoinen saavutus se olikin, kun ottaa huomioon että sitä edelsi vain yksi (todella) epämuodostunut pallonyritelmä. Jaaaaaa olisinkohan peruskoulun käsityötunnilla sitä ennen virkkuukoukkuun viimeksi koskenut? Uskokaa kun sanon, ettei niillä näytöillä tätä harrastusta olisi minulle suositellut kukaan. :D

Taisinkin itseni lisäksi yllättää likimain kaikki tuntemani ihmiset, tullessani eräänä iltana kotiin mukanani muutama lankakerä, virkkuukoukku ja violettikantinen kirja täynnä mystistä koodikieltä. Aikansa sitä tuskastunutta jupinaa sohvannurkasta kuuluikin ennenkuin oli koodit murrettu ja solmuuntuneiden langanpätkien vuori korvattu jollakin edustuskelpoisemmalla. Jokin sai minut jatkamaan sinnikkäästi loppuun asti ja hyökkäämään uuden hahmon kimppuun heti edellisen valmistuttua. Mikä? Se on mystinen mysteeri yhä tänäkin päivänä. Olen nimittäin aina ollut sitä mieltä ettei isoäitieni käsityötaidoista ole periytynyt minulle hitustakaan. Vaan kerrankin voin iloisesti myöntää olleeni väärässä! Terveisiä vaan mummolle ja mammalle sinne pilvien päälle!

Osasyyllinen tähän kaikkeen saattaa tosin olla luovuuden ylipäällikkö, Siiselitoverini Jarvis, joka eräänä lukuisista Keijulassa viettämistäni torstai-iltapäivistä, esitteli virkkaamiaan pikkuhahmoja. "Mäki haluuuuuuuuuuuun!" tai jotain sinnepäin taisi olla reaktioni. Enkä tällä kertaa puhunut jääkaapissa odottavista Cokistölkeistä tai Mäkkärin Big Mac -ateriasta.

Oli miten oli, Porsiili aloitti aivan uuden aikakauden tämän tytön elämässä.
Senpä vuoksi hän on itseoikeutetusti mukana yhä uusien hahmojen valmistumisessa, sangen piikikästä neulatyynyn elämää viettäen!

Porsiilin elämää


The Book!


Se violettikantinen kirja, josta myös kyseinen siilin ohje löytyy (sillä siili siitä tosiaan piti tulla...) on Mia Bengtssonin: Amigurumi - Virkkaa uusia iloisia maskotteja. Kirja, jota suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle! Selkeät ohjeet joilla meikäläisen kaltainen nollakokemuksen omaava kokeilijakin pääsi alkuun. ;)